2.3.2023
Pohjoisen valloitukseni jatkuu, viime viikolla ihastuin Tornioon ja nyt Sotkamokin viehättää!Olen jopa harkinnut murtomaahiihdon aloittamista n 25 vuoden tauon jälkeen! Katsotaanpa miten käy!Kuulemma karvapohjasukset säästäisivät lipsahduksilta!
Käväisinpä Haaparannankin puolella katselemassa maisemia ja tekemässä ostoksissa Tornion reissullani. Kyllä Systembolagetissa nauratti kun apinarajoitin aina välillä iski ja suomalaisten maksukortit eivätkelvanneetkaan! Ja pitihän sitä käydä Ikeassakin, mutta lihapullat teen kyllä itse!Ehkä tutustun Vuokattiinkin tällä viikolla, kyllä talvinen kotimaa on muutakin täynnä kun lunta!Palaillaan astialle!
7.3.2023
Rakas päiväkirja!
Tänään taas kerran ketuttaa ihan kaikki ja ei mikään! Onneksi saan purkaa angstejani pieksemällä ihan ihka oikean tuhman pojan niin että hänelle istuminen on kivuliasta muutaman päivän, eikä ilman kalsareita kehtaa näyttäytyä vähän aikaan!
Taas kerran on muutaman kerran tarvinnut informoida eräitä yksilöitä puhelimessa että ilotyttöjen palveluita on turha vongata minulta! Laitoin jo kolleegalle viestiä että kun viime aikoina Suomessa koulutustaso on laskenut tutkimuksen mukaan, niin onneksi olemme jo seuraavassa ulottuvuudessa kun kyseiset henkilöt rupeavat kiinnostumaan alamme palveluista! Tämä on tavallaan aika merkillinen työ, me alan sm-ammattilaiset emme todellakaan näytä soveltuvan joukkoon! Toisaalta kaikenlaisten elämysten tuottaminen on antoisaa ja joka päivä on erilainen! Ja niin kun vallan hyvin tiedämme missään ei mene niin kun Strömsössä, yleensä vain suoraan päin h-vettiä! Ilmoitin kerran eräälle asiakkaalle että taas näemmä on sellainen päivä ettei mikään onnistu ja kaikki vastustaa, jolloin hän vastasi että hänellähän joka päivä on sellainen! Että revi siitä sitten! Nelijalkaisten mouruamiskuukautta ja kalenterin ensimmäistä kevätkuukautta juhlistetaan sitten kahdenkymmenen asteen pakkasissa! Bikinikeleihin on sitten tovi aikaa! Eli niitä odotellessa!
11.3.2023
Rakas päiväkirja!
Luin vuosia sitten kirjan jonka nimi oli Puhelintytön muistelmat. Siinä viehätti eritoten osiot otsikoilla: Jos haluat ilotytöksi älä tee näin! Kuittaan nyt tässä kertomalla muutaman vinkin, miten kannattaa lähestyä valtiatarta. 1. Soita aina tuntemattomasta numerosta, ja mahdollisimman monta kertaa peräkkäin! Kun lopuksi toteat ettei sinulle vastata, niin soita numero näkyen, mutta vasta vähintään 25:n yrityksen jälkeen. 2. Aloita kysymällä mitä pillu maksaa ja älä missään nimessä tervehdi tai esittele itseäsi. 3. Kun sinulle kerrotaan että kyseessä ei ole prostituoitu (tarkoittaa ilotyttöä) niin sinulla on useita jatkovaihtoehtoja esim. a) valehtelet, myyt kumminkin b) aina ilmoituksissa lukee ettei ole mutta aina kumminkin saa seksiä c)miksi et muka myy d)lyö luuri korvaan torvelolle. 4. Jos nyt kumminkin akuutissa mielenhäiriössä tyydyt kohtaloosi kannattaa heti ilmoittaa että otat sitten tunnin palvelun puolen tunnin hintaan ja kannattaa tarkasti kysyä palvelun sisältöä, että mitä erottinen hieronta rinnoilla tarkoittaa, mitä se sisältää ja miten se tehdään. 5. Tämän jälkeen on sopiva ilmoittaa että olet erittin tulinen uros ja aiot saavuttaa kliimaksin ainakin 7 kertaa tunnissa että kyllähän se käy, ja eihän haittaa jos heität ne seitsemän lastia naamalle. 6. Voit myös tiedustella että koska elimesi pituus on 25 senttiä niin onko sitä edes mahdollista käsitellä ollenkaan kun se on niin VALTAVA! 7. Asiallista on myös tiedustella mitä valtiatar suosittelee ensikertalaiselle tai vaihtoehtoisesti kirjoittaa valtiattarelle vähintään kolmen sivun pituisen käsikirjoituksen sähköpostina.8. Jos lähestyy valtiatarta sähköpostilla kannattaa aina kysyä vain yhden kysymyksen kerrallaan ja lähetttää vähintään kymmenen sähköpostia lisäkysymyksineen. 8. Jos soittaessa saa vaan yhteyden vastaajaan, niin missään nimessä ei kannata kuunnella vastaajan viestiä, koska se on todellista ajanhukkaa. 9. Ilmoituksiakaan ei ole tarpeen lukea, kun voi soittaa ja kysellä kaikki asiat ihan livenä ja jos työaikana ei vastata heti, niin sitten kun vastataan on asiallista haukkua valtiatar kun hän niin tökerösti jättää vastaamatta vaikka on työaika. 10. Unohtaa myöskään ei saa valittaa että valtiatar lopettaa työnteon jo seitsemältä tai kahdeksalta illalla ja ihmetellä miksei ole yövastaanottoa tai viikonloppuvastaanottoa. Uskoisin että näillä ohjeilla asiakas pääsee hyvään alkuun hedelmällisen asiakassuhteen luomisessa. Ensi kerralla annan vinkkejä miten saat maksimaalista palvelua paikan päällä! P.s. Älä myöskään unohda kitistä hinnoista ja kertoa että thaihieronnoissa on halvempaa!
13.3.23 Rakas päiväkirja!
Tämän päivän vinkkiosio sukeltaa seuraavaan vaiheeseen kun kyseessä on asiakas-valtiatarsuhde. 1) Kun olet varannut ajan puhelimitse niin kannattaa tietysti muuttaa aikaa mahdollisimman monta kertaa ja mahdollisimman lyhyellä varoitusajalla! Ja mieluiten tekstarilla, jos tätä kommunikointimuotoa ei ole toivottu. Ja kun vihdoin saavut paikalle muista olla vähintään vartin myöhässä viimeiksi ilmoitetusta saapumisajasta! 2)Jos et heti löydä paikalle kannattaa kysyä jokaiselta naapurilta neuvoa eikä missään nimessä soittaa ja kysyä valtiattarelta suoraan. 3. Jos pihalta löytyy yksikin selvästi varattu parkkipaikka sinne kannattaa pysäköidä ajoneuvonsa. 4. Sisälle pitää rynnätä kengät jalassa ja päällysvaatteet yllä, eikä nyt tietenkään kätellä, vaan ensi töikseen puristella valtiatarta tisseistä. 5. Tämän jälkeen on asiallista kysymättä sulkeutua toilettiin, jättää valtiattaren omiin oloihinsa ja kun tarpeet on tehty jättää kädet pesemättä. 6. Ulostullessa voi taas käydä käsiksi valtiattareen. 7. Tilatun palvelun maksuvaiheessa kannattaa tingata tai ainakin painottaa miten kallis palvelu on ja varmistaa että varmasti saa olla maksetun ajan. 8. Rahat on hyvä säilyttää rypistettynä tukkona taskun pohjalla. 9. Tässä vaiheessa voi ilmoittaa että haluaakin jotain aivan muuta kun mitä on tilattu! 10. Erikoiset asutoiveetkin on hyvä nyt esittää esim siniset hikiset villasukat ja valkoiset viikon verran jalassa olleet pitsistringit ovat aivan olennaiset session onnistumiselle!
Ihanaa! Olemme päässeet itse sessioon! Siitä on hyvä jatkaa!
6.4.2023 Rakas päiväkirja!
Ymmärrän että tunnet olosi hylätyksi näin pitkän tauon jälkeen, mutta tässä sitä taas ollaan! Tällä hetkellä menossa maailman onnellisimman maan hyvinvointipalvelujen nauttiminen. Eli kun on akuutti lääkinnällinen hätä niin vastaanottovirkailijan mukaan jono on jäätävä! Tässä vierähtänyt vasta runsaat kolme tuntia! Pelottaa kun ruvetaan leikkaamaan kaikesta, silloin varmaan pitää olla makuupussi ja retkikeittin mukana jos joutuu päivystykseen!
Niin lupasin jatkoa aloittamalleni vinkkiosiolle miten valtiatarta kohdellaan. Sessiossa kannattaa AINA vänkätä vastaan, puhua partaansa mahdollisimman epäselvästi, eikä IKINÄ saa olla kivaa! Valtiatarta ei saa koskaan kehua mistään ja aina muistaa lisätä sanan AIKA jos jotain kysytään! Turvasanaa kannatta käyttää heti jos valtiatar tulee lähemmäs kun kymmenen sentin päähän ja heti kun piiska koskettaakin ihoa kannattaa kiljua kun syötävä! Näillä eväillä päästään kunnon alkuun! Mukavaa pääsiäistä!
4.5.2023 Rakas päiväkirja!
Luonto näyttää olevan yhtä sekaisin kun ihmisetkin! Täällä Oulussa vappuna satoi lunta ja räntää ja vain kalenteria katsoen huomaa että on kevät. Kevät pitäisi olla iloinen aika kun valo lisääntyy ja luonto puhkeaa kukkaan. Kumminkin moni masentunut elää vaikeaa aikaa. Ylipäätänsä Ukrainassa riehuva sota varjostaa koko Eurooppaa tällä hetkellä monin tavoin. Olisi tärkeää keskittyä elämän pieniin hyviin asioihin ja olla niistä kiitollinen! Ja muistaa pitää itsestään huolta, muuten ei energiaa riitä muillekaan! Tämänkaltaisin miettein tänään…